Kansojenherra Oikealla ja oikeassa - Kansallisliberaalia pohdintaa

Liberalismin petos

Sain luettua Timo Hännikäisen ja Tommi Melenderin kirjoittaman ”Liberalismin petos”-nimisen teoksen, joka hyökkää valtavirtaliberaalia filosofiaa vastaan kansalliskonservatiivisesta näkökulmasta. Hännikäinen jakaa liberalismin kahteen päälinjaan, arvoliberalismiin ja talousliberalismiin, jotka edustavat samalla perinteistä jakoa poliittiseen vasemmistoon ja oikeistoon. Oikeistoliberalismiksi Hännikäinen kutsuu talousliberaalia ajattelua, joka korostaa yksilöllisyyttä ja raakaa kapitalistista kilpailua kyseisten yksilöiden välillä. Vasemmistoliberalismiksi Hännikäinen mieltää modernin suvaitsevaisuuden ja kulttuurirelativismin, joka keskittää huomionsa yksilön ulkoisiin ominaisuuksiin, kuten esimerkiksi ihonväriin, uskontoon tai sukupuoleen. Traditionalistisesta näkökulmasta katsottuna molemmat liikehdinnät perustuvat keinotekoisesti luotuun ”yksilöön”, jolle kuuluu automaattisesti sangen suuri joukko oikeuksia ilman mainittavia velvollisuuksia. Samasta näkökulmasta katsottuna yksilön halujen ja tarpeiden jatkuva esilletuonti ruokkii ihmisen narsistisia puolia ja pitkässä juoksussa aiheuttaa koko länsimaisen sivilisaation atomisoitumisen ja taantumisen.

Kirjoittaja ei ole huomioineen täysin väärässä. Nykyajan Suomessa liberalismin yksilöön pohjautuva maailmankuva on yhdistynyt osaksi aikaisempaa vasemmistolaista liikehdintää ja synnyttänyt näiden kahden liikehdinnän osalta sangen mielenkiintoisen hybridin. Tässä modernissa vapaamielisyydessä ihminen mielletään yksilöksi, jolla on tiettyjä tarpeita ja unelmia, mutta pääosin ainoastaan oman viiteryhmänsä kautta. Ihmisten halut ja tarpeet muodostuvat nopeasti oikeuksiksi, joiden mahdollistaminen on ympäröivän yhteiskunnan vastuulla. Ihmisellä nähdään olevan oikeus päättää kasvattaako hän lapsensa yksin tai kumppanin kanssa, haluaako ihminen tehdä töitä vai ei, pitääkö hän yhteyttä vanhempiinsa vai ei ja niin edelleen. Ihmisten henkilökohtaiset tarpeet ovat loukkaamattomia, eikä yhdelläkään instituutiolla ole oikeutta olla asiasta toista mieltä.

Kirjoittaja muistaa mainita kirjan alussa, että klassinen liberalismi eroaa arvomaailmaltaan hyvin voimakkaasti modernista vapaamielisyydestä. Klassisen liberalismin perusteeseihin kuuluu ajatus yksilön oikeudesta tavoitella parempaa elämää, mutta ei suoraa oikeutta hyvään elintasoon. Klassiseen liberalismiin sisältyvä ahkeruuden arvostaminen, vapaaehtoinen sopiminen, säästäväisyys ja aktiivisuus nähdään traditionalistisessa näkökulmassa pääosin hyvinä asioina. Yhteiskunnan nopeisiin muutoksiin perustuvat edistysmieliset ideologiat ovat liberalismin ja traditionalismin näkökulmasta yhtä vieraita, vaikkakin syyt niiden vastustamiseen eroavat hieman toisistaan. Edistysmieliset poliittiset liikehdinnät ovat lähes aina elitistisiä, ja ne sisältävät usein sisäänrakennetun asenteen, jonka mukaan hyvä tarkoitus pyhittää keinot. Edistysmielinen näkee maailmassa suuren määrän vääryyksiä, joiden ratkaiseminen on mahdollista vain silloin, jos ongelmia tuottava ”vanha ideologia” saadaan hävitettyä (ja hyvin usein niitä edustavat ihmiset ideologian mukana). Fasismi, kansallissosialismi, kommunismi ja moderni uusvasemmistolaisuus perustuvat kaikki tälle oletukselle. Klassinen liberaali arvostaa riippumattomuutta ja omaa rauhaa, jonka takia radikaalit uudistushankkeet nähdään väistämättä uhkina. Traditionalistinen näkökulma on taas yleensä pessimistinen ja skeptinen, jonka takia edistysmieliset utopiat nähdään ainoastaan kauniisti katettuna polkuna kohti tuhoa.

Hännikäisen kritiikki oikeistoliberalismia kohtaan sisältää kuitenkin muutamia aukkoja. Hännikäisen mielestä kapitalismi ja moderni markkinatalous ruokkivat ihmisten henkistä laiskuutta ja omahyväisyyttä, edistäen samalla perinteisten arvojen tuhoutumista. Kirjoittajan mielestä markkinat ovat moraalittomia ja ne omalta osaltaan kannustuvat antisosiaaliseen käytökseen. Eräänlaisena esimerkkinä tästä moraalittomuudesta voidaan pitää asuntomarkkinoita ja yksityisiä lakifirmoja, jotka ovat kasvattaneet tuntuvasti voittojaan nykyisen avioerobuumin ansiosta. Kapitalismin ilmiömäinen joustokyky mahdollistaa myös voimakkaiden vastakulttuurien kaupallistamisen ja tekee näennäisestä vastarinnasta muodikasta. Yritykset tienaavat rahaa myymällä keskiluokkaisten perheen lapsille Che Guevara-paitoja, mukaironisia pinssejä ja Guy Fawkes-naamareita. Kapitalismi on saanut sulatettua osaksi itseään myös vihreän liikkeen ja perinteisen työväenkulttuurin, jotka ovat muuttuneet muodikkaiksi ja näennäisen kantaaottaviksi elämäntavoiksi.

Markkinatalous ja kapitalismi eivät kuitenkaan nauti liberaalien luottamusta vain siksi, että ne mahdollistavat korkean elintason ja ruokkivat ihmisen yleistä turhamaisuutta. Kapitalismin kannatus kumpuaa pitkälti sen tarjoamasta vapaudesta, joka kykenee mahdollistamaan laajan sopimusvapauden ja kaupankäynnin vapaaehtoisuuden. Markkinatalous on liberalismin yksi kulmakivistä, mutta siitä huolimatta se on vain yksi osa koko liberaalin ajattelun kirjoa. Tämä liberalismin kirjo ei poissulje traditiota, yhteisöllisyyttä, uskonnollisuutta, mielipiteenvapautta tai patrioottisuutta, vaikka se tekeekin niistä yksilön kannalta vapaaehtoisia. Kapitalistinen talousjärjestelmä ei myöskään vaadi kulttuurin tuhoutumista toimiakseen, sillä se on yhteensovitettavissa hyvin erilaisten näkökulmien kanssa. Esimerkiksi Patmos-lähetyssäätiön dosentti Juha Ahvio toteaa markkinataloudesta näin:

”Miksi kirkko vastustaa vapaata markkinataloutta, joka perustuu vapaaehtoiseen rauhanomaiseen vaihtamiseen ja on ainoa tunnettu tie pois köyhyydestä? Kirkon ihailema rakkaudettoman väkivaltaiseen pakkoon perustuva sosialismi puolestaan on köyhyydessä pysymisen varma tae”

En usko että fundamentalistikrititty Juha Ahvio sopii erityisen hyvin ”sieluttoman ja juurettoman kuluttajan” muottiin, mitä kuvaa Hännikäinen omassa teoksessaan pyrkii maalaamaan. Hännikäinen syyttää teoksessaan nykyajan markkinataloutta epäinhimilliseksi, sillä se pakottaa ihmisiä yli-inhimilliseen tehokkuuteen ja järjestelmällisyyteen. Hännikäinen myös syyttää nykyajan suuryhtiöitä totalitarismista, jossa yksittäisen duunarin mielipiteillä tai arvoilla ei ole mitään painoarvoa. Tämä syytös kuitenkin synnyttää kirjan rakenteessa selvän ristiriidan, sillä kapitalismia syytetään yhtä aikaa ihmisten laiskistumisesta ja yli-inhimillisestä rasituksesta. Yhtä talousjärjestelmää on mielestäni vaikea syyttää kahdesta päinvastaisesta ominaisuudesta.

Vapaa markkinatalous on myös monen Hännikäisen kritisoiman alakulttuurin vihollinen. Markkinatalouden näkökulmasta on samantekevää, mitä seksuaalisuuden muotoa ihminen edustaa, minkä värinen iho hänellä on tai minkälaiset elimet häneltä löytyy haarovälistä. Ihminen palkitaan hänen kyvykkyytensä ja ahkeruutensa perusteella, eikä hän saa mitään arvostusta osakseen pelkästään siksi, että hän tuntee olevansa tavalla tai toisella valtaväestöstä poikkeava. Markkinatalous luo myös raamit yhteisille pelisäännöille ja toimintakulttuurille, joka taas väistämättä karsii antisosiaalisia lieveilmiöitä pois markkinoilta. Antisosiaaliset alakulttuurit pyrkivätkin siksi vastustamaan markkinataloutta, sillä se ei tarjoa näille liikehdinnöille niiden vaatimaa arvostusta.

Libertaarissa yhteiskunnassa perheinstituution, järjestäytyneen uskonnon ja vapaaehtoistyön merkitys olisi huomattavasti nykyistä suurempi, sillä kyseiset instituutiot täyttäisivät väistämättä valtion jättämän tyhjiön. Nämä ovat myös niitä asioita, joita olettaisin traditionalistinkin arvostavan.

---

Teksi julkaistu alunperin osoitteessa http://blogbook.fi/tuukkakuru/liberalismin-petos/

 

---


Tuukka Kuru
M11

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän JiriNieminen kuva
Jiri Nieminen

"Libertaarissa yhteiskunnassa perheinstituution, järjestäytyneen uskonnon ja vapaaehtoistyön merkitys olisi huomattavasti nykyistä suurempi, sillä kyseiset instituutiot täyttäisivät väistämättä valtion jättämän tyhjiön."

Puhutko nyt Somaliasta?

Käyttäjän Kansojenherra kuva
Tuukka Kuru

Puhun minimivaltiosta. Jokainen yhteiskunta on riippuvainen sen omista kansalaisistaan, se mikä on Suomessa hyvinvointivaltiota, on Lähi-Idässä baathismia.

Kannatan suomalaista minimivaltiota, en somalialaista anarkiaa.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Taloudellinen egalitarismi – libertarismi; kulttuurinen liberalismi – konservatismi; poliittinen internationalismi – nationalismi.

Kolme eri ulottuvuutta.

Käyttäjän Kansojenherra kuva
Tuukka Kuru

Tottahan tuo. Itse edustan libertarismia, kulttuurista liberalismia (ainakin Suomen mittapuussa) ja poliittista nationalismia.

Mikä on oma tuomiosi?

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Egalitarismi, kulttuuriliberalismi, internationalismi.

Käyttäjän OssiOjutkangas kuva
Ossi Ojutkangas

En itse ole kyseistä kirjaa lukenut, mutta vaimoni luki siitä otteita joskus taannoin itse sitä lukiessaan. Vaikutti ihan kiinnostavalta, mutta toisaalta lähinnä sellaiselta teokselta joka lähinnä johdattelisi muiden ajattelijoiden tekstien äärelle. Oletan, etteivät Hännikäinen ja Melender ole kaikkea itse omasta päästään keksineet vaan lähinnä koonneet omin sanoin ja kielikuvin rakennettuja havaintoja joita muutkin ovat tehneet. Luen parhaillaan Max Horkheimerin ja Theodor W. Adornon Valistuksen dialektiikkaa, jossa siinäkin käsitellään länsimaisen nykyihmisen perusongelmia, kuten valinnan vapauden kestämättömyyttä yhteiskunnan ylimpänä arvona. On jännittävää, miten jo 40 -ja 50-luvuilla tehdyt havainnot nykyihmisestä pätevät aika hyvin tänäkin päivänä.

Käyttäjän Kansojenherra kuva
Tuukka Kuru

Kirja oli hyvä avaus, vaikkakin olin monesta asiasta eri mieltä kirjoittajan kanssa. Minusta on ihan järkevää tutustua myös eri mieltä olevien ihmisten teksteihin, jotta pystyy haastamaan omaa maailmankatsomusta.

Käyttäjän jesper kuva
Tero Ruokamo

Mielestäni tuo kritiikki omahyväisyydestä pitää aika hyvin paikkansa. Talousliberalismissa korostetaan oman hyödyn tavoittelua yhteiskunnan perustana, ja se näkyy väistämättä myös yksilön asennetasolla. Oman edun tavoittelu saa oikeutuksen, joka tuntuu jyräävän muiden arvojen yli. Jopa se yksilönvapaus arvona muuttuu helposti toissijaiseksi.

Jos konservatismista unohdetaan sen suvaitsematon puoli, siinä voisi olla jotain hyvää, jota kannattaisi nykyaikana korostaa. Kohtuuden ajatus, ihmisarvon puolustaminen ihmisen tehokkuudesta riippumatta, luonnon kunnioitus, jne. Yhteiskunta ei muodostu pelkästään laeista ja hallintorakenteista, vaan ihmisten arvoilla, ja ihmisten keskinäisillä suhteilla, on lopulta ratkaiseva merkitys.

Toimituksen poiminnat

Sivut