Kansojenherra Oikealla ja oikeassa - Kansallisliberaalia pohdintaa

Suomalaisen kansallisidentiteetin libertaari analyysi

  • Suomalaisen kansallisidentiteetin libertaari analyysi

Keskustelu suomalaisuudesta ja sen olemuksesta nousee osaksi julkista keskustelua säännöllisin väliajoin. Vaikka suomalaisuutta on pyritty aktiivisesti häivyttämään monta kertaa aikaisemminkin, synnytti Tiina Rosenbergin omalta osaltaan rohkea (ainakin rehellinen) esiintulo paljon aiheeseen liittyvää keskustelua. Rosenbergin kohuttuun teokseen pääsin tutustumaan myös itse, sillä kyseinen teos löytyy tälläkin hetkellä kirjahyllystäni.

Rosenbergin mielestä suomalainen kansallistunne on pitkälti sosiaalinen konstruktio, jonka tarkoituksena on pyrkiä erottelemaan eri ihmisryhmiä toisistaan. Kansallistunne on Rosenbergin mielestä osa eräänlaista uusliberaalia jatkumoa, missä "yhteiskunnan parasiitin" asema on pyritty yhdistämään osaksi tiettyjä etnisiä vähemmistöryhmiä. Siinä missä uusliberalismi pyrkii erottelemaan ihmisryhmiä, edustaa Rosenbergin mainostama sosialismi taasen ryhmiä yhdistävää voimaa.

Vaikka Rosenberg kritisoikin "uusliberaalin fasismin" synnyttämää jaottelua, hän syyllistyy siihen itse jatkuvasti. Rosenbergin maailmassa "yhteiskunta" on eräänlainen seesteinen, suvaitsevainen ja kosmopoliittinen utopia, jota valkoheterokeskiluokkainen elämäntapa uhkaa jatkuvasti omalla olemassaolollaan.  Rosenbergin jaottelu ei koske ainoastaan ihmisrotuja, vaan siihen sisältyy myös ihmisten sukupuoli ja seksuaalinen itseilmaisu. Tässä eri viiteryhmiä vilisevässä maailmankuvassa yksikään ihminen ei ole vain yksilö, vaan kantaa ihonvärissään, sukupuolessaan ja seksuaalitottumuksissaan aina jonkinlaista maallista perisyntiä. Valkoinen heteromies ei ole koskaan yksilö, vaan ainoastaan oman etuoikeutetun luokkansa edustaja, jonka elämää tulkitaan pitkälti hänen viiteryhmänsä perusteella.

Rosenbergin projisoima erottelu korostuu hänen mielestään kansallistunteessa, jolle ei hänen mielestään löydy mitään oikeita perusteita. Ajatus ihmisen luonnollisesta tarpeesta laskea itsensä osaksi jotain kansallista identiteettiä on Rosenbergille vieras, suorastaan pelottava. Suomalaisten "tunkkainen kansallistunne" tulisi hänen mielestään korvata maahanmuuton avulla modernilla monikulttuurilla, jossa esiintyy mahdollisimman paljon etnistä värinää. Ajatus siirtolaisten, erityisesti muslimien integraatiosta on Rosenbergin mielestä rasismin kanssa flirttailua, sillä yhtäkään ihmistä ei tulisi hänen mielestään pakottaa osaksi keinotekoista suomalaista monokulttuuria.

Näissä kannanotoissa herää kuitenkin väistämättä kysymys siitä, miten maahan saapuvilla maahanmuuttajilla voi olla yhteiskuntaa rikastuttavaa kulttuuriperimää, jos sitä ei ole edes kantaväestöllä. Myös ajatus valkoheterokeskiluokan keinotekoisuudesta on omituinen, kun otetaan huomioon Rosenbergin aiemmat kannanotot seksuaalivähemmistöjen selvästä identiteetistä. Jos Rosenberg on omasta mielestään "nainen ja lesbo, mutta myös vasemmistolainen ja ruotsinsuomalainen", voin minäkin pitää itseäni valkoisena lihaa syövänä suomalaisena heteromiehenä. Tunne suomalaisuudesta on siten ihan yhtä voimakas identiteetin osa mitä ihmisen seksuaalisuus. Kyseinen tunne ei myöskään vaadi yhtään valtion tulonsiirtoja syntyäkseen.

Suomen Sisun puheenjohtaja Olli Immosen käsitys kansallistunteesta on täysin päinvastainen Rosenbergin kanssa. Pitkässä kirjoituksessaan Immonen käy laajasti läpi suomalaisen kansallistunteen ja kielen historiaa pyrkien samalla osoittamaan että suomalaisuus on elävä ja todellinen ilmiö, eikä ainoastaan "uusliberaalin fasismin" luoma työkalu.  Kansallistunnetta ei voi keksiä, kuten ei myöskään monikulttuuria ryhmäidentiteettiä.

Monikulttuurisuuden ongelma johtuu pitkälti sen sisäänrakennetussa olettamuksessa, jonka mukaan maahan saapuvat vähemmistökulttuurit ovat yhtä halukkaita luopumaan omasta kulttuuriperinnöstään kuin marxilaiset taideyliopiston rehtorit. Maahanmuuttajaryhmien saapuminen on päinvastoin lisännyt kyseisten ihmisten ylpeyttä omasta kulttuuriperinnöstään, joka näkyy esimerkiksi voimakkaassa segregaatiossa ja näiden ihmisten entisten kotimaiden tapakulttuurissa. Siirtolaisryhmien käsitys omasta identiteetistä ei muutu radikaalisti edes useamman sukupolven jälkeen, mikä on havaittavissa esimerkiksi Saksan turkkilaisväestössä.

Eri kansanryhmien voimakas eriytyminen on todettu myös niissä monikulttuurisissa maissa, missä ei ole selvää ja yhtenäistä valtaväestöä. Kulttuurien sulatusuunina tunnettu Yhdysvallat ei ole kyennyt luomaan yhteistä monikulttuurista identiteettiä edes satojen vuosien aikana, vaikka alueen väestö koostuu kymmenistä, ellei sadoista erilaisista kulttuureista. Kyseiset ihmiset elävät kyllä samassa valtiossa, mutta kuitenkin käsitys esimerkiksi omasta rodusta on yleistä amerikkalaista identiteettiä huomattavasti voimakkaampi. Eri rotujen väliset jännitteet korostuvat erityisesti silloin, kun eri väestöryhmät asuttavat samoja asuinalueita. Esimerkiksi Fergusonin poliisiväkivaltaa kritisoivat mielenosoitukset kehittyivät nopeasti rotujen väliseksi konfliktiksi, jossa illuusio näennäisen rauhanomaisesta yhteiselosta murtui nopeasti. Rotusotaan yllyttäviä kannanottoja syntyi nopeasti niin mustan kuin myös valkoisen väestön keskuudessa. Etnisyyteen liittyvä identiteetti ei ole siten kadonnut minnekkään, vaikka sitä on pyritty vuosikymmenien ajan leimaamaan keinotekoiseksi ja haitalliseksi.

Ymmärrys kansallistunteen voimasta herättää myös miettimään huonosti hoidetun maahanmuuttopolitiikan seurauksia. Jos maahanmuutto muodostuisi ihmisistä, jotka ovat valmiita elättämään itsensä ja mukautumaan paikallisiin sääntöihin, mitään suurempaa jännitettä kansanryhmien välille ei todennäköisesti syntyisi. Vapaampi maahanmuutto on kuitenkin täysin eri asia mitä valtiojohtoinen monikulttuurisuus, joka jakaa väistämättä ihmiset toisistaan poikkeaviin viiteryhmiin. Vasemmistohenkinen vastakkainasettelu "sortajan" ja "sorrettavan" välillä on myös hyvin ilmeinen, sillä kantaväestöön ja maahanmuuttajiin sovelletaan täysin erilaisia standardeja. Oman kansalllisen identiteetin itseilmaisu on kantaväestön osalta "rasismin kanssa flirttailua", siinä missä maahanmuuttajille se on täysin tervettä ja valtion tukirahoituksen arvoista toimintaa. Poliittinen korrektius, tietoisesti synnytetty väestöryhmien välinen vastakkainasettelu ja kantakulttuurin vähättely synnyttää väistämättä voimakkaan vastareaktion, joka voi purkautua myös rasismina. Rasismi on kuitenkin monikulttuuriaktivistien tietoinen päämäärä, sillä se tietää lisää valtion rahoitusta rasismiteolliselle kompleksille, joka elättää tälläkin hetkellä melkoisen määrän ihmisiä.

Immonen menee kuitenkin vikaan tekstinsä loppuosassa, missä hän ehdottaa mm. seuraavia toimenpiteitä:

"Suomalainen kansallisvaltio tulee valjastaa lujittamaan suomalaista kansallisidentiteettiä."

Käytännössä Suomen valtiota ei tulisi valjastaa yhtään mihinkään. Valtion tehtävä ei ole muokata kansalaisten ajattelua ja identiteettiä millään tavalla, ei vasemmistolaisessa eikä nationalistisessa hengessä. Suomalaisuus syntyy pitkälti suomalaisten ihmisten keskinäisessä kanssakäymisessä, joka reagoi muutoksiin omalla tavallaan täysin itsenäisesti. Suomalaista kansanluonnetta määrittelee paljon enemmän esimerkiksi suomalainen huumorintaju, kirjallisuus, suomalainen musiikki ja muu taiteellinen ilmaisu. Todellinen suomalaisuus, kuten mikä tahansa kansallinen identiteetti syntyy pitkälti ruohonjuuritasolla ja sitä määrittelee pitkälti se mitä ihmiset tekevät, ei se mitä ihmisille valtion toimesta opetetaan.

Valtiolla tai yhteiskunnalla ei ole todellisuudessa mitään erityistä päämäärää mitä sen kansalaisten tulisi seurata. Kulttuurin ja tradition luovat sitä ylläpitävät ihmiset täysin vapaaehtoisesti.

"Maaseudun elinvoiman lisääminen ja alkuperäisen elämänmuodon vaaliminen tulee nostaa suomalaisessa yhteiskunnassa jälleen keskiöön."

Maaseudun elinvoimaisuutta ja sen elämänmuotoa määrittelevät pitkälti suomalaiset ihmiset omilla haluilla ja valinnoillaan. Julkisen vallan ei tule missään muodossa kannustaa/painostaa elinkeinoelämää minkäänlaiseen romanttiseen muottiin, vaan pyrkiä mahdollisimman pitkälti antamaan ihmisten vapaan tahdon määritellä tulevaisuuden kehityssuuntia. Suomalaisuuden vaaliminen ei vaadi valtion läsnäoloa, sillä se onnistuu loistavasti esimerkiksi ihmisten vapaaehtoisen järjestötoiminnan avulla.

"Suomessa on pyrittävä jatkossa siihen, että julkisrahoitteisella taiteella ja kulttuurilla vahvistetaan kansanyhteisöllisyyttä ja suomalaiskansallista identiteettiä."

Julkisen vallan ei tulisi rahoittaa mitään taidemuotoa, mikä koskee ihan yhtä paljon post-modernia mädätystä kuin kansallisromanttista paatosta. Suomalaisen taiteen ja kulttuurin tulisi syntyä suomalaisten omasta luovuudesta, eikä hallituskokoonpanon määrittelemästä ajan hengestä.

"Siksi suomalainen koululaitos tulee valjastaa kohottamaan suomalaista kansallisidentiteettiä."

Valtiojohtoista koululaitosta ei tulisi alistaa minkäänlaiselle ideologiselle pohjalle, tarkoittaa tämä sitten nykyistä "suvaitsevaisuuskasvatusta" tai Immosen esittämää "tervettä isänmaallisuutta". Todellisuudessa koulutussektorin tulisi olla valtiosta täysin riippumaton instituutio, jossa vanhemmat itse päättävät sen mitä arvoja oman lapsen koulussa opetetaan.

Keskusjohtoisuuden ongelmat tulivat esimerkiksi itselleni täysin selviksi siinä vaiheessa, kun kohdalleni sattui lukiossa taistolaisia opettajia. Isänmaallisuuteen valjastettu keskitetty koululaitos synnyttäisi todennäköisesti aivan samoja tuntemuksia niissä oppilaissa, jotka olisivat eri mieltä sinivalkoisen opetushallituksen virallisen linjan kanssa.

--

Yhteenveto

 

Tällä hetkellä julkista valtaa käytetään eri ideologisten ihanteiden ajamiseen, joka pitää sisällään väistämättä tarpeen pakottaa ihmisiä tiettyyn muottiin ja rajoittaa heidän valinnan mahdollisuuksiaan. Monikulttuurin ja sen synnyttämien oheisilmiöiden torjumista ei tule kuitenkaan tehdä julkisen vallan avulla, mitä Immonen on ainakin tekstinsä perusteella valmis tekemään. Valtiota ei tulisi alistaa minkään ideologian alaisuuteen, sillä sen tärkein tehtävä on ainoastaan kansalaisten perusoikeuksien turvaaminen.

Suomalainen tai monikulttuurinen identiteetti ei synny poliittisilla päätöksillä, vaan ihmisten vapaassa kanssakäymisessä. Pienen poliittisen eliitin ei tulisi missään tilanteessa päättää suomalaisten ihmisten arvoista ja ihanteista, kantoi tämä eliitti minkä väristä lippua tahansa.

--

Tuukka Kuru

M11

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän JoonasHelander kuva
Joonas Helander

Pakko nostaa hattua jos olet jaksanut lukea Tiina Rosenbergin kirjan. Hänen haastattelunsa ovat niin vastenmielisiä etten itse taitaisi moiseen pystyä.

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Tulipa mieleeni tuosta kirjan nimestä lallatus, jota lällätimme hieman yli kymmenen vuotiaina. Olipa se aivan hurjan rohkeaa silloin. Lienee noiden sanojen käyttö jopa nykyään sensuroinnin väärti, mutta kuitenkin. Onhan tuokin elävää muistoa kaduilta Helsingin.

"Arvon mekin ansaitsemme Suomen maassa suuressa, jossa
kyrpä kasvaa kyntäjälle ja
vittu vellin keittäjälle"

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Aivan,aivan.. no tuota,onko libertarismi suomalaista kulttuuria,kun näytät sitä lykkäävän nyt tarjolle Immosen mainitsemiin kohtiin?

Kysyn tätä ihan vain tarkistaakseni ettet nyt itse mennyt liian pitkälle?

Toimituksen poiminnat

Sivut